lauantai 26. lokakuuta 2013

Tiktaktiktak



 Talviaikaan totuttelu alkaa taas. Pimeää ja kylmää..
Mutta onneksi sitä kestää vain muutaman kuukauden.
Ja sisällä on kuitenkin mukava poltella kynttilöitä.
Meidän olohuone on vieläkin täynnä salin huonekaluja, kun takkahommat
on hetken jäissä. Muurarille tuli muita suunnitelmia hetkellisesti.
Odotan kovin että pääsisin sisustamaan olohuoneen ja polttelemaan siellä kynttilöitä
ja siirtämään sisustustakan sinne huoneeseen.







Nämä kaikki kuvat on otettu meidän yläkerran makuuhuoneesta.

Rännien putsausta


Saatiin juuri ja juuri ennen lumien tuloa rännit putsattua pari viikkoa sitten.
Talo on niin korkea että piti ottaa nosturi avuksi.
Nyt kelpaa lunta tulla lisääkin..

torstai 24. lokakuuta 2013

Portaat


Täällä maalataan. Meidän rappuprojekti on kulkenut tässä arjen mukana
hiljaa ja hissukseen päivästä toiseen vähän silloin kun on
viitsinyt tehdä ja kun ei ole ollut muuta tekemistä.
Ensimmäisenä projektina oli muovimattojen ja listojen irrottaminen.




Tässä muovimatot irroitettu ja niistä on jäänyt huopaa rappujen pintaan.



Huovat poistettu ja seuraava vaihe oli pestä loput liimat pois kidesoodalla. (klik)






Tässä raput puhdistettuna. Täytyy sanoa että olihan homma mutta kyllä se kannatti!
Hiljaa hyvä tulee ja kun pohjatyöt tekee maltilla, on lopputuloskin parempi.
Kidesooda on kyllä tosi hyvä puhdistusaine ja se jopa liuottaa vanhaa maaliakin pois ja
tekee pinnasta hieman karhean.


Tässä muistettu maalata  vain joka toinen porras :)
Yläkerrassa kun eletään myös, ei pidä maalata itseään sinne jumiin.


Ja tässä suurin osa jo maalattu. Oli siinä muistamista mihin portaalle voi astua.


 Ja tässä lopuksi vielä viikon luontojälki. Mikähän tästä on mahtanut kulkea?? (hmph!)

En tiennytkään että meillä asuu pieni apina. Se oli illalla kiivennyt puuhun eikä päässyt sieltä pois.
Miehen piti kiivetä tikkaiden kanssa sitä irrottamaan männyn oksasta.
Voi sitä huokauksen helpotusta ja sen silminnähtävää helpotuksen ilmettä
 kun pääsi taas maan kamaralle. Tässä siis se marakatti vielä kuvissa:


Niin ja kiitos kommenteista! On mukava tietää että siellä on ihmisiä ettei mene ihan yksinpuheluksi...

Palaan uusien kuvien kanssa kunhan raput on saatu maalattua loppuun..


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Vaihtelu virkistää



Pesin tänään vihdoin viimein keittiön ikkunat ja vaihdoin samalla verhot.


Ja pöytäkin tuli samalla pyöräytettyä toisinpäin. 





Ja eläintenviikon kunniaksi kissakuvia:



Mulla oli pikkkuapuri Luru kaverina ikkunan pesussa. Siellä se pöydän alla
valvoo - meidän virallinen valvoja. Tämä on aika vekkuli kissa.
Se on aina siellä missä tapahtuu.



Koita tässä nyt sitten pestä ikkunoita! 





Sillä on ihmeellinen taipumus lotrata veden kanssa.
Suihkuunkin se tulee vain tuijottelemaan lattiakaivoon lipuvaa vettä.




Tässä meidän Remu jääkaapin alla odottaa josko sieltä putoisi jotain lattialle.. -ei muuten tipu! :)

lauantai 5. lokakuuta 2013

"Ratio"




Mulla on työn alla tällainen putkiradio.
Tässä ensimmäinen kerros valkokalkkivahaa levitettynä.
Kaipaa vielä lisää hiontaa ja vahaa.

Tässä kuva radiosta ennen hiontaa ja vahausta:



Radio on ostettu kirpputorilta. Joku oli maalannut sen tummanruskeaksi.


Hienoa on että se toimii vielä!

perjantai 4. lokakuuta 2013

Tunto ja Taika - Smaragdin metsästys herrojen tyyliin - Tikkurila



Olen suunnitellut meidän muuriin takan taakse jotain tämän tyylistä,
mutta eri värisävyillä.

Haluaisin muuriin myös ripauksen "taikapölyä", eli

 Tikkurilan Taika Stardustia (klick)

ja

Tikkurilan Taika kaksiväristä helmiäislasyyria

ja

Tikkurilan Taika helmiäismaalia

Näistä varmasti syntyy hienoja efektejä.
Ja valon osuessa muuriin pinnasta tulee elävä.
En malta odottaa että päästään toteuttamaan tätä suunnitelmaa.
Täytyy vain lähteä rautakauppaan valitsemaan sävyjä...

Takan valu valmistuu tänään. Sitten annetaan kuivua,
jonka jälkeen päästään muuraamaan.
Seuraavaksi pääsen valitsemaan takan reunuskiviä.

Minä täällä huilailen flunssan kourissa kotona. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...