lauantai 28. syyskuuta 2013

Piironki


Löysin meidän piirongin päälle tällaiset pienet lasiovelliset kaapit.
Niiden oikea alkuperäinen piironki on hyljännyt ne, enkä oikein edes tiedä missä
piironki sijaitsee tällä hetkellä. Meinasin laittaa ne ensin seinälle
kunnes mallasin niitä tähän samansävyiseen piironkiimme.
Tähän ne taitaa jäädä.



Pidän näistä fasettihiotuista laseista.


Jätin pöytäliinan vielä paikoilleen tuonne alle.

Monta projektia

Meillä on ollut kiireinen viikonloppu.. Monta rautaa tulessa yhtäaikaa. 
Ja "to do" -lista on vielä pitkä..


Takan alle tulevaa lattiaa on vahvistettu monenlaisin rautahässäköin.


Antaa valun kuivua välillä. Tähän tulee lisää aineksia melkein piri pintaan
kunnes edellinen satsi on kuivunut. Saliakin olen saanut jo siivoilla pikku hiljaa
Sotkua tulee kyllä lisää kun muuraukset alkaa.


Tässä on meidän viimeiset puut. Saatiin siivottua kellarissa oleva puuvarasto puhtaaksi.
Nyt kelpaa alkaa pinoamaan uusia pinoja. Ja uusia puita tuleekin jo viikolla.



Seinät kaipaa remppaa. Mutta jääköön se tulevaisuuteen.



Ja tässä meidän virallinen valvoja taas valvoo. Ja osui ihan vahingossa linssiin.
On kyllä vähän pöllähtäneen näköinen..


Mikä helpotus että puita ei tarvitse hakea ulkoa vaan ne voi kipaista kellarista aina kun tarve vaatii


p.s. Muistatteko vielä nämä kaksi toheloa? :)






Pikkutyttö katsoi tänään vanhoja filmejä ja oli ihan pakko itsekin ohimennen
pysähtyä tiiraamaan näiden kahden remppahommia..
Varsin omintakeisia  älynväläyksiä kavereilla....
Toivottavasti meidän tapetointi sitten joskus onnistuisi hieman
paremmin kuin näillä...
Tämän ohjelman "tarttuva"  biisi jää  vielä sopivasti soimaan päähän.. :) 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Tunnelmointia










Näin syyspimeillä meillä ainakin unohtuu laittaa valot päälle.
Kesän kun on tottunut olemaan ilman valaistusta
niin sitä laittaa vain joitain pieniä hämyisiä valoja..

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...