tiistai 26. elokuuta 2014

Remppaa

Poika halusi koulun alkajaisiksi huoneeseensa jotain uutta ilmettä, joten tässä reilu pari viikkoa koulun jälkeen ja viikonloppuisin on hällä mennyt aika tapetteja ja pinkopahveja repiessä.
Ei siinä meidän aikuisien ole tarvinnut olla mukana, vaan remontti on edistynyt itsenäisesti.



Tässä kuvaa ennen - aikas ankeaa, joten en yhtään ihmettele että
jotain piristystä sinne piti saada. Huone on toiminut ennen
poliisin toimistona (klik) ja myös meidän makkarina.


Tapetit irti ns. "kylmiltä seiniltä" liisteri/vesiseoksen avulla.
Hyvin ne lähti myös isoina osina kun malttoi hetken antaa
seoksen imeytyä.



ns. "lämpimiltä seiniltä" riitti vain kun irrotti pinkopahvit pois.




Poika halusi huoneeseensa jotain rouheeta, joten tämä seinä jää tällaiseksi.


Kyllä ne tapetit pikkuhiljaa irtoaa - kärsivällisyyttä



Sitten päästiinkin jo hiontaan ja kittaukseen. 


Ja saumoihin saumanauhaa, jota löytyikin talon varastosta. Tätä on ilmeisesti käytetty
silloin kun taloa on rakennettu. Ja hyväksi se havaittiin nytkin.




Tässä vielä tapettikerroksia, joita löytyi ainakin kolme.



Jaahas, mistähän sitä oikein alottaisi...
Palaillaan uusien kuvien kanssa, kunhan jotain taas valmistuu..

6 kommenttia:

  1. Mukavaa puuhaa koulupäivien jatkoksi :) ja varmasti motivoivaa nähdä mitä itse saa aikaan.
    Remontti-intoa!
    ps. Blogissani arvonta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuo varmasti mukavaa puuhaa on koulun jälkeen ja tosiaan huomaa että poika on tyytyväinen kättensä jälkiin. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mekin tykätään että se on ihan kiva ja juuri se että jokainen lauta on vähän eri sävyinen tekee siitä hauskan :)

      Poista
  3. Reipas poika - mutta hän on tainnut ehkä oivaltaa saman kuin minäkin: tapettien repiminen on tosi terapeuttista!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä näin on, varsinkin silloin kun tapetti irtoaa isoina paloina :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...